Asukasviestintää Sukupolvienkorttelissa

Kolme eri rakennuttajaa, Asuntosäätiö, HOAS ja Setlementtiasunnot ovat kehittäneet Suomessa ainutlaatuisen monisukupolviasumisen mallin, eri ikäisiä ihmisiä yhdistävän Sukupolvienkorttelin.

"Olemme kehittäneet Suomessa ainutlaatuisen monisukupolviasumisen mallin, eri-ikäisiä ihmisiä yhdistävän Sukupolvienkorttelin. Vuonna 2010 alkaneessa kehitystyössä ovat olleet mukana monialaisen yritysjoukon lisäksi Aalto-yliopisto, Tekes, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö ja Helsingin kaupunki.

Kortteli on suunniteltu eri ikäisten ja eri tavalla asuvien ihmisten toiveita kuunnellen. Ideana oli keskittää kolmen talon yhteistiloja yhteen paikkaan, jolloin yhteistiloista saatiin isompia, parempia ja monipuolisempia.

Kortteli on samalla kyläyhteisön paluu kaupunkiin. Ihmisten osaamiset, taidot ja intohimot yhdistyvät vapaa-ajan tekemisessä, harrastuksissa ja tapahtumissa. Lapset, nuoret, aikuiset, seniorit ja vanhukset elävät ja asuvat kaikki samassa korttelissa. Jätkäsaaren Sukupolvienkorttelissa yhteisöllisyys on tiloja, yhteinen piha, yhteistä tekemistä ja tapahtumia. Voit elää vapaasti omaa elämääsi Sukupolvienkorttelissa, mutta kenenkään ei tarvitse olla yksin."

ARA on myöntänyt Vuoden Parhaat ARA-neliöt -tunnustuspalkinnon Sukupolvienkorttelille Helsingin Jätkäsaaressa. Korttelin yhteisöllisyyttä korostava konsepti edustaa uutta ajattelua Suomessa. Tunnustus annettiin ARA-päivässä Helsingissä 19.1.


One4all on räätälöinyt viestintäpalvelunsa korttelin tarpeita silmällä pitäen. "On kunnia saada luottamusta ja hienoa että palvelumme monipuolisuus ja muokattavuus on saanut huomiota osakseen. On mahtavaa päästä osalliseksi tällaiseen projektiin ja kehittämään palvelua yhteistyössä Sukupolvienkorttelin toimijoiden kanssa." -Kitte Hamilton