Ota yhteyttä

iLOQ ja One4all Finland Oy – varauskalenteri ja kulunohjaus

Digitaalinen integraatio ja sähköisen älylukituksen hyödyt

Tähän asti haasteena taloyhtiöissä on ollut varausten teko, joka edelleen yllättävän usein hoidetaan ruutuvihkoa käyttäen. Esimerkiksi nimiä pyyhitään varausvihoista pois, varauksia unohdetaan perua, vihot voivat kadota eikä käytöstä jää jälkiä. Isännöinti kerää vihot tietyin väliajoin pois, ja varauksia laskutetaan sen mukaan kun niitä vihkoon on merkitty, huolimatta siitä pitävätkö vihossa olevat tiedot paikkansa.

One4all Finland Oy on jo vuodesta 2015 tarjonnut digitaalista ratkaisua yhteistilojen varauksille. Alkuvuodesta 2017 kehitettiin yhteistyössä iLOQin kanssa rajapinta varauskalentereiden ja iLOQ-kulunohjauksen välille.

Varauskalentereita luodaan tarpeen mukaan asuinkiinteistöissä käytössä oleville yhteistiloille, ja kulunohjausjärjestelmä takaa asukkaalle luotettavan ja vaivattoman kulunohjauksen varattuun tilaan.

iLOQ – sähköisen älylukituksen hyödyt

Integraation myötä varauskalenterissamme tehdyn varauksen tieto siirtyy iLOQ-manageriin, joka vuorostaan ohjaa kulkua kiinteistössä. Ainoastaan varauksen tehnyt asukas pääsee kulkemaan tilaan vain varattuna aikana. Saunatiloissa ei tarvitse kantaa huolta odottamattomista vieraista, eikä pesutuvasta katoa vaatteet. Koodin käytöstä lukijassa jää myös loki tieto iLOQ-manageriin, jolloin tiedetään kuka tiloissa on käynyt.

Palvelulla on erityisesti hyötyä loppukäyttäjälle. Asukas voi tehdä suoraan varaukset alusta loppuun, eikä kolmatta järjestelmää enää tarvita. Asiakkaamme ovat erittäin tyytyväisiä ja kiinnostuneita tästä palvelusta, iLOQin myyntipäällikkö Kai Patja toteaa.

Lukitus vaatii PIN-koodilukijan, johon asukas syöttää henkilökohtaisen PIN-koodinsa. Koodi löytyy asukkaan käytössä olevasta asukassovelluksesta, jonka kautta asukkaan on helppo tehdä varauskalenterin kautta tilavaraus. Varauksen voi myös tehdä selaimen kautta omalta tietokoneeltaan tai vaihtoehtoisesti myös kosketusominaisuudella varustetusta digitaaliselta porrasnäytöltämme.

“Yhteistyö digitaalisia lukitusjärjestelmiä kehittävän iLOQin kanssa on ollut todella mielekästä ja sujuvaa. Olemme tehneet myös asiakaskohtaisia räätälöintejä kulunohjauksen suhteen,” One4allin toimitusjohtaja Kitte Hamilton kertoo.

Setlementtiasuntojen älykulunvalvonta

“Yhteiset asukastilat kehittyvät asukkaiden mukana ja lisäävät asumisviihtyvyyttä. Yli 2000 asukkaan ja yhteiskäyttöön tarkoitettujen asukastilojen koordinoinnissa on oleellista digitaalisten asumispalveluiden toimivuus ja turvallisuus,” toteaa Sanna Uotila, palvelumuotoilija, Setlementti­asunnot.

Laajan käyttäjäkunnan ja useamman tilan hallinnointi onkin järkevää ja helppoa digitaalisella pilvipalvelupohjalle luodulle varauskalenterijärjestelmällä, sekä lukitus- ja kulunohjausintegraatiolla.

Setlementtiasunnot hallinnoi Helsingissä 20 taloyhtiöitä, joista jokaisessa on ainakin yksi yhteiskäyttöön luotu asukastila. Yhteisölliseen asumiseen panostava Setlementti on uudisrakennuksissa huomioinut yhteistilojen ja asumispalveluiden tarpeen.

Lukituksen implementointi osaksi järjestelmää

Lukkoliikkeen näkökulmasta informatiivisen integraation lisäksi iLOQin ja varauskalenterin integraatiossa toteutuu kulunohjauksen säätely, jolloin tila on varattavissa henkilökohtaisesti asiakkaalle.

“Integraatiota onkin hyödynnetty uudiskohteissa, joissa halutaan tuoda lisäarvoa kiinteistön maineeseen panostamalla asumispalveluihin, kuten esimerkiksi monipuolisesti tilojen laajennettuun yhteiskäyttöön,” kertoo Joonas Raekoski avainasiakaspäällikkö Turvaexpertiltä.

Käyttäjälleen kulunohjaus luo asumiseen turvallisuutta

Saneerauskohteissa kylmähuoneet on muunnettu “joustotiloiksi” eli kuntosaleiksi, jolloin taloyhtiöiden useampiakin yhteistiloja pystytään hallinnoimaan järkevästi pilvipalvelupohjaisen varausjärjestelmän ja kulunhallinnan kautta. StandAlone-järjestelmällä pystytään keskittämään palvelu vain yhteistiloihin, huolimatta siitä, onko kiinteistön muut lukitusratkaisut manuaalisia.

Ota yhteyttä, mietitään yhdessä juuri teille sopiva ratkaisu
0400 888 218myynti@one4all.fi

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter

Tuotteet ja palvelut

Asiakaskokemuksia

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Haluatko tarjota laadukkaita asumiskokemuksia?

Soita tai lähetä viestiä – mietitään yhdessä sopivat ratkaisut, joilla laadukas asumiskokemus rakennetaan.

Henry Hietavala, myynti